entä

glosbeglosbe

Suomessa teitittely ei ole niin yleistä kuin ennen.

Elina soitti. Hän tulee ensi viikolla.

Entä tämä juna? Mihin se menee?

Entä sinä, Mohammad?

ensi viikon lauantaina?

Entä liinavaatteet?

mut on meil aikaa ennen sitä.

Enhän minä löydä täältä mitään.

Kohta sauna on jo lämmin, mutta ennen sitä ehtii vielä uimaan.

Entä grillitarvikkeet?

Ennen sitä vaan nautittiin joulurauhasta.

Joulua odotellessa, siis ennen joulua, -

Joo, mä voin tulla hakemaan ne ensi viikon alussa. - Sopii hyvin.

Niin oli Timppakin ennen kuin me tavattiin.

Hyvää kuuluu, pelkkää hyvää. Entä itselles?

Vehnäpullat ja pitkot olivat ennen vanhaan harvinaista herkkua.

Sitten parikymmentä kilometriä ennen Jyväskylää, -

Enemmän kuin koskaan ennen.

Tuota, olisiko ensi viikonloppuna tilaa?

hallituksen pitää ensi tiistaina asian suhteen ryhtyä?

No enhän minä nyt vessaharjaa voi viedä.

Eihän tässä ennätä muita kokeilemaan.

Ja liput pitäisi lunastaa kaksi päivää ennen esitystä.

Entä jos Saku tulisi tänne portsariks?

Niin, mutta ehkä ennen oli enemmän aikaa.

tietä näyttämään kuin ennen vanhaan.

Ennen kirkkoon kuljettiin reellä kovassa pakkasessa.

Päiväkodeissa pukki käy jo ennen joulua -

ensi perjantaiksi, eli sehän on 25. päivä.

Olen, me oltiin ensi-illassa. Todella upea esitys.

No mitä kuuluu? - Kiitos, ihan hyvää. Entä itsellesi?

Voi myös kysyä: entä itsellesi?

Tervetuloa jatkamaan suomen opintoja ensi kerralla.

Ennen, kun talo lämmitettiin, -

Entä millä raitiovaunulla pääsee Pasilaan?

Entä millä pääsee Vuosaareen? Millä bussilla tai junalla?

20 kilometriä ennen Jyväskylää -

Ennen Suomessa syötiin kotona tai kylässä.

Kuka teidän perheessä on vanhin? Entä kuka on nuorin?

Enpä taida nyt.

Hei, ehtisitkö vielä katsoa näitä ennen lounasta?

Otetaan nyt vaikka sadalla eurolla ensi alkuun. - Sata euroa.

Enpä nyt oikein tiiä.

No siis, ei vaan ennää tunnu omalta alalta, ei ollenkaa.

Pikku kriisi tietysti tarvittiin, ennen kuin se asia meni sitten tähän.

Tän äitiysloman jälkeen ei ennää. -Joo. Nii justiin.

mutta enhän mä siellä enää oo. -Tule, tule.

Ensi kerralla Teiniäideissä.

Enhän mä siellä enää oo, ni...

että tää ala ei nyt tunnu äitiysloman jälkeen ennää oikeelta? -Joo.