LearnFinnish.club
YKI Test
Toggle Menu
Toggle theme
asioihin
Loading ...
Olen ollut asioilla.
Miksi sinä puutut Ullan
asioihin
? Annatko nuo housut siitä tuolilta?
Kokouksessa puhutaan tosi tärkeistä asioista.
pystyy keskittymään potilaan
asioihin
, se tuntui tosi hyvältä.
ja heille pystyy myös puhumaan asioita.
Alkoi kerääntyä pääkoppaan paineita ja asioita, -
Ne on semmosia asioita, joita mä häpeän yli kaiken.
koko elämänkaaren aikana oppimiani asioita.
Haluaa ottaa kantaa
asioihin
.
puhuu mistään saatanan paskoista asioista, ku mul on vittu synttärit!
Onneksi on varmasti muitakin, ketkä painii samojen asioiden kanssa.
Yksinäisyys ja Janica. Ne on niitä asioita.
Siinä sovittiinkin asioista, -
Ovat hyvin halukkaita oppimaan asioita ja tekemään kaikenlaista.
Olen tehnyt tätä muutaman vuoden, ja asioita on vielä kesken.
Väitöksen jälkeisen tutkijan ja käytännön
asioihin
-
tulla puhumaan asioista, -
Siinä lomakkeessa on varmaan asioita, -
Se on paljon henkilökohtasimmista asioista kiinni kuin iästä.
Tuli tehtyä tyhmiäkin asioita.
Että kyllä me ollaan itkuja itketty ja surtu asioita.
Sitten tapahtuu jänniä asioita.
Pieniä asioita, mutta ku niitä on monta, ni ne muuttuu isoks.
Oon pystyny harrastaan ja tekemään vapaa-ajalla asioita, -
että näiden asioiden kanssa pystyy elämään tavallista arkea.
Miten mä pärjään niitten kaa? Mä en tiiä näistä asioista mitään.
Mä yritän opettaa pelaajalle näitä asioita.
että on tehny asioita sen eteen, että loppupäässä tulisi niitä vuosia lisää.
Eli ei meinaa muistaa kaikkia asioita.
Nyt olemmekin sitten isojen asioiden ääressä.
Kuulemma elämässä pitää joskus tehdä asioita, joista ei oikein pidä.
-Kyllä Elina saakin tietää näistä asioista. -Joo joo, tietenkin.
-Anteeks, ei saa udella henkilökohtaisia asioita.
Onko sun vanhemmat jutellu sun kanssa näistä asioista?
-Mistä Lauri on voinut kuulla Sunerin luottamuksellisia asioita?
Olen suorastaan yllättynyt. -Ne on tärkeitä asioita, imagonkin kannalta.
ja se saa mut tekemään ihan idioottimaisia asioita. -Voi Lauri-boy
Vähän järjestellään asioita.
-Laurilla on kärjistynyt käsitys asioista.
-Jos Elina tykkää huonoo, kun me sekaannutaan sen
asioihin
.
-Omilla asioillaan jossakin.
Jos me nyt odoteltas ihan rauhassa lisää tietoa. Me ei päätetä asioista.
-Joo, toiset on vaan luotu sotkemaan asioita.
-Ei, mulla on omia asioita. -Joo, mä ymmärrän.
-Mä en kerjää keneltäkään mitään. Älä puutu mun
asioihin
. Ikinä.
että on olemassa asioita, joita mun ei kuulemma kannata edes tietää.
Mä en aio puuttua sun enkä kenenkään muunkaan
asioihin
.
-Sä olet kuullu jo kyllästymiseen asti näitä Sunerin asioita.
-Elinankaan ei kannattais kiiruhtaa asioiden edelle. -Aivan.
-Ei mennä asioiden edelle. Haluaisin kuulla sinun version tapahtumista.